Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipide. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. helmikuuta 2016

Yllimaalliset ruusukekisoissa

Olen yrittänyt olla tästä asiasta valittamatta, etenkin koska tiedän itsekin tekeväni tätä, mutta nyt kyllä ärsyttää sen verran, että pakko avata suuni.

Eli kyllä, minulla on ongelma sen kanssa, että ylimaalliset, etenkin ne joiden kaikki taidot ovat jotain 900:n yläpuolella, ovat mukana samoissa ruusukekisoissa muiden hevosten kanssa. Onhan se hirveän kiva niillä ylimaallisilla niitä ruusukkeita kerätä, mutta sitten niillä ei ole hirveän kivaa, jotka haluaisivat todistaa oman kasvatustyönsä tuloksen niin itselleen kuin muillekin saamalla kasvateilleen ne ensimmäiset ruusukkeet. Se vaan ei ihan onnistu edes sillä siihen hommaan oikeasti sopivalla hevosella, kun jokaisessa ruusukekisassa on mukana se +900 taitoinen ylimaallinen.

Joo, ylimaalliset voivat osallistua vain yhteen kaikille avoimeen kisaan päivässä, eli niiden ei kuvittelisi vievän hirveästi ruusukkeita. Valitettavasti se määrä sitten onkin huomattavasti suurempi siinä vaiheessa, kun näitä ylimaallisia on useampi/pelaaja ja vielä monelta eri pelaajalta. Sitten vielä kun yhteen kisaan voi osallistua vain yksi ylimaallinen, jonka takia sitten jokaisessa ruusukekisassa on se yksi.

Tämä ei ehkä aiheuta ongelmaa sellaisissa lajeissa kuten maastoesteet tai cutting, joissa ruusukekisoja on tarjolla paljon, mutta nämä pienemmän suosion kisat, kuten esteratsastus (tällä hetkellä 10 ruusukekilpailua) ja trail (tällä hetkellä 20 ruusukekilpailua) ovat sitten ne ongelmalajit.

Sitä sitten en tiedä, miten tämän ongelman saisi ratkaistua, mutta pakko nyt kyllä myöntää, että omille hermoille tämä alkaa pikkuhiljaa käymään.

tämän hetken tarjonta trailin ruusukekisoista. Älä ota nokkiisi, jos oman ylimaallisesi näät täällä. Tämä ei ole henkilökohtainen valitus kenellekään, eri hevosia näkyy kisoissa joka päivä.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Asiaa nokotanhevosista

Muistutetaan taas että mielipiteet on mielipiteitä ja eri mieltä saa olla.

Nokotanhevoset kuuluvat howrsessa niihin hevosrotuihin joilla ei juuri ole kasvattajia ja vielä vähemmän aktiivisia sellaisia. Usein olenkin miettinyt mistä tämä johtuu. Nokotat kuitenkin ovat taidoiltaan paras valinta trail-kisoihin. Siitä huolimatta kanbstrupinhevoset, joiden trailiin tarvittavat taidot eivät ole aivan yhtä hyvät, vaikkakin kyseiset taidot rodun kolme parasta ovatkin, ovat jostain syystä saavuttaneet suuren suosion ja ovatkin howrsen tällä hetkellä kolmanneksi parasgeneettinen rotu.

Nokotanhevosten muut taidot kouluratsastuksen, ravin ja esteratsastuksen lisäksi ovat tosin todella huonot, mutta hyvää trail-ruusuke tai GP-kilpuria hankkiessa sen ei pitäisi olla suuri vaikuttaja.

Toki sitten on yksi kasvattajien määrään vaikuttava asia: ulkonäkö. Monet kasvattajat tuntuvat karttavan omasta mielestään rumalta näyttäviä hevosia, jonka kyllä itse ymmärrän, sillä olenhan suurimman osan kasvatusroduistani valinnut suurilta osin ulkonäön perusteella... Tosin omasta mielestäni nokotat ovat etenkin uudella ulkomuodollaan kivan näköisiä.

Toivottavasti tulevaisuudessa nokotanhevosetkin saadaan kunnolla mukaan kärkirotujen kilpailuun

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ylimaalliset - kannattaako niiden hankkiminen?

Joo, ehkä hieman outo kirjoitus joltain jolla on melkein 30 ylimaallista. Kysymys onkin sitten siinä olenko aina ollut tyytyväinen saamiini ylimaallisiin? Valitettavasti en.

Howrsessa ei tarvitse kovinkaan ahkerasti pyöriä huomatakseen jokaisen tapahtuman yhteydessä käytävän "miksi ylimaallisia ei voi saada ilman passeja" rankutuksen. Jokainen pelaaja tuntuu jonkun ylimaallisen haluavan ja useat ovatkin niistä valmiita maksamaan omia työllä tienattuja eurojaan - minä mukaanlukien. Silti, jos minulta kysytään, eivät monetkaan ylimaalliset ole sen passienkäytön arvoisia ja voi mennä vuosia, ennen kuin ylimaallinen maksaa takaisin siihen käytetyt passit. Jos sinulla ei ole ylimaallista, oletko jäänyt jostain paitsi? Et, olet todennäköisesti vain säästänyt hyvän tukun rahaa ja passeja.

Mutta älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, en ole millään tavalla ylimaallisia vastaan ja aion tulevaisuudessakin niitä hankkia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ylimaalliset ovat yliarvostettuja.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi joitakin ylimaallisia. Näissä käytän tosin niitä ylimaallisia, joita itse omistan, sillä niistä on tietysti helpoin oma mielipiteensä sanoa.

Jalokivihevosista omistan kaksi, Ametistin ja Akaatin. Molemmat ostin niiden ollessa varatussa myynnissä. Hinta oli muistaakseni jotain 20 passin luokkaa kappaleelta. Valitsin nämä kaksi kaikista myynnissä olleista jalokivihevosista, koska ne vaikuttivat kaikkei hyödyllisimmiltä. Ametisti antaa joka päivä ufon, josta voittaa joko yhden ikääntymispisteen tai timantin. Akaatti taas antaa sattumanvaraisesti joskus timantin.
Yhteensä tämä kaksikko, yhdessä omistamani Granen ja kahden sateenkaarihevosen kanssa eivät tosin ole tuoneet minulle kuin 5 passin edestä timantteja. Eli aika kaukana itsensä takaisin maksamisesta. Nämä kuitenkin ovat olleet minulla syyskuusta 2014

Entäs sitten kiinalaiset ylimaalliset? Tyhmänä menin koko sarjan keräämään. No, onhan se pokaali ihan kiva.
Siinä ne suurimmat hyödyt noista seitsemästä ylimaallisesta olivatkin. Qilinia lukuunottamatta nuo kaikki siis saavat päivittäin 2-6 taitopistettä lisättäväksi haluttuun taitoon tai hevosesta riippuvan edun seuraavaan päivittäiseen päivitykseen asti. Näitä etuja tulee vain todella harvoin, eivätkä ne loppujen lopuksi paljoa hyödytä. Hyödyllisimpänä mainittavana Shenman parannettu mahdollisuus ikääntymispisteiden löytämiseen. Ei kuitenkaan mitään useiden passien arvoista.

Näillä on onneksi ihan hyödyllisiä VIP-etuja, mutta ilman vip-tiliä katuisin näiden hankkimista ja kovasti.


Esimerkkejähän minulla olisi antaa vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän pointti jo tuosta näkynyt.

Painotan nyt vielä kuitenkin, että en ole millään tapaa ylimaallisten hankkimista vastaan ja onhan siellä seassa jotain oikeasti hyödyllisiäkin. Aion itsekin varmasti jatkossakin tuhlata palkkani näihin ylimaallisiin, joskin mietin tarkemmin mihin niistä.

Jos joku haluaa jakaa omia mielipiteitään aiheesta, saa sen tehdä kommenteissa joko omalla nimimerkilllään tai nimimerkittömänä